Iisakki Nääppä oli erakko ja vittumaisen miehen maineessa. Kukaan ei tiedä mistä hän näille selkosille ilmestyi. Eräänä kesänä hän vaan tuli ja osti Heikkisten metsätilan. Heikkiset kypsyivät loputtomaan raadantaan korvessa, kaukana kaikesta ja lähtivät Ameriikkaan kultaa vuolemaan.
Tila on liki viiden kilometrin päässä lähimmästä asumuksesta. Kiveliövaaran pohjoisrinteellä, synkkää synkemmässä kuusikossa.
Iisakki on outo, ihmisiä karttava kulkija. Kenenkään kanssa hän ei jäänyt juttusille, ketään ei päästänyt mökkiinsä. Myöhään syksyllä aina hävisi jonnekin ja lumien lähdön aikaan palasi. Arveltiin, että hän viettää talvet lapin suurilla savotoilla.
Arveltiin myös, että Iisakki saattaa olla virkavaltaa paossa, karannut vihaiselta akaltaan, paossa jonkun kostoa, karannut hullujenhuoneelta tai onnettoman rakkauden karrelle polttama.
Oli elokuinen ilta Iisakki oli palaamassa metsästysreissultaan, Oikaistessaan Jalavan metsäniityn kautta hän huomasi ladon alla liikettä. Haulikko valmiuteen hana vireeseen , Iisakki alkoi kiertämään latoa. Kun mitään ei ilmaantunut hän laskeutui polvilleen ja kuikisti ladon alle
Ruskeankirjava kissa sähähti ja ponkaisi pajupuskaan, ennenkuin Iisakki kerkesi mitään tehdä ”Kissan pentele”äyskäisi hän ja oli jo nousemassa pystyyn, kun huomasi liikettä. Salamana iisakki työnsi kätensä ja veti sähisevän kissanpennun ladon alta. Jalat sätkivät ja jatkuva sähähtely nauratti Iisakkia. Pienet hampaat onnistuivat puraisemaan sormeen, josta alkoi tipahdella verta. Ei sekään Iisakkia vihastuttanut, vaan hän työnsi sähisevän pakkauksen reppuun ja veti nauhan kiinni.
”Yksikö vain”. Iisakki katkaisi ohuen koivunvesan ja sohi ladonalustaa, mutta muita ei ilmaantunut näkyviin.
Tuvassa hän aukaisi repun ja odotti. Utelias pää ilmestyi esiin ja miltei heti, kun se huomasi liikettä kissa ponkaisi ulos, säntäili hetken pitkin lattiaa , paeten viimein halkolootan taa. Sieltä sähähteli, jos yritti lähestyä. Että nyrkinkokoisessa pallerossa on sisua, hyvä hiirikissa siitä tulee.
Villikissan kesyttäminen vie aikaa. Ensimmäisenä yönä ei kissaa näkynyt, ei kuulunut. Särki oli kuitenkin hävinnyt kupista. Kulkeminen ulos oli tarkkaa hommaa, ettei pentu pääse luikasemaan ulos oven avauksessa.
Toisena päivänä pieni pää jo kuikisti laatikon takaa, uunin ja seinän välistä, milloin mistäkin, mutta hävisi heti liikkeen nähtyään. Yön aikana ruoka kuitenkin hävisi.
Pikkuhiljaa alkoi uteliaisuus voittaa pelon. Pitkän heinänkorren päässä heiluva tupsu oli vastustamaton ja sen perään piti jo tapailla ja luikkia taas pakoon.
Viikon kuluttua kissa hyppäsi yöllä muinamiehinä sänkyyn ja asettui makaamaan jalkopäähän. Varovainen käden lähentyminen, rapsutus kaulan alta ja kone hyrähti käyntiin.Iisakilla oli outo tunne, outo, aivankuin jotakin olisi muuttunut, mutta mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti