Facebook treffit.

Viimeinen sipaisu tukkageeliä, muikistelua peilin edessä. Vino katse peiliin, kulmakarvaa ylös, hyvältä näyttää. Hengitys syvään ja housunnappi kiinni, perkuleen maha, missäköhän välissä se on kerennyt kasvaa, puku oli päällä viimeksi hautajaisissa......olikohan viisi vuotta sitten.

Kale on menossa facebook treffeille. Kaikki alkoi pikkuhiljaa. Pikkunäppäriä kompia eräällä huumorisivustolla. Sanojen iloittelua näytöllä, vuorotellen yhä näppärämpiä kielikuvia. Kevään mittaan muutamia yksityisviestejä ja viimeviikolla Inkku sitten ehdotti tapaamista.

Kalea pelottaa. Kaikki naissuhteet ovat epäonnistuneet. Joku valuvika, puuttuuko karismaa, vetovoimaa, mutta naisille vain ilmaa.

Small talk ei suju, vaan lopputulos on useimmiten ajautuminen nurkkaan omaan pieneen maailmaan, vaikka halu olisi olla se, joka osaa ja pystyy. Mutta kun ei pysty.

Autolle löytyy parkkipaikka kaukaa, mutta Kale haluaakin kävellä ja rauhoittua.

On kevätilta, vaikka kaupunki pitääkin omaa meluaan puistosta kuuluu tirskutus ja viserrys. Linnutkin elävät kevään kiihkoa, niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa.

Empimättä Kale astuu sisälle kahvilaan, pikainen silmäys ympärille, siellä Inkku istuukin nurkkapöydässä parin muun neitokaisen kanssa. Rohkeasti kättelemään. Mitä kuuluu, eipä erikoisempia. Juttu ei kulje yhtään, hiki kihoaa pintaan..piinaa.

Kun Kale lähtee hakemaan tiskiltä kahvia kaikille, kuuluu takaa hirveä kikatus ja korkokenkien kopina, kun tyttöporukka ryntää ulos.

Ei jaksa edes tympiä, helpotus, se on ohi. Niska kyyryyn ja kohti uusia pettymyksiä.

Ottaa kuitenkin wienerikahvit, iltasanoman ja istuu pöytään, ei maailma tähän kaadu, mutta kynnys kyllä kasvaa..yrittää..edes..

”Saako istua”-. Kale nostaa katseensa lehdestä ja nyökkää, jatkaa lukemista.

”Anteeksi, tiedätteköhän millä bussilla täältä pääsee Nurmijärvelle”-Kale nostaa katseen lehdestä ja näkee odottavat silmät.

”Ei, en todellakaan tiedä, itsekin vieras täällä”, jatkaa lukuaan..mutta...kalvaa.

”Anteeksi, vastasin epäkohteliaasti, ei mennyt niinkuin Strömsöössä.

Odottavat silmät killittävät Kalea.” Ymmärrän, ei aina mene”

”Ei aina, vaan ei koskaan”

Yllättäen Kale huomaa selostavansa äskeisiä facebook treffejä ja omaa nullouttaan ventovieraalle naiselle, joka nauraa tilanteelle tikahtuakseen. Eikä nauru ole pahansuopaa vaan ymmärtävää ja tilanteen laukaisevaa.

Pian selviää, että samaan suuntaan ollaan menossa ja kyytikin käy, vaikkakin Kale valittelee, että auto ei ehkä ole siisteimmästä päästä..duodaduota enemmän semmoista lapiolla siivottua mallia, moottorisahakin takapenkillä.

”Van sehän passaa, voitki tulla kaatamaan talon nurkalla olevan lahon koivun”

Kale kohottaa kulmiaan: ”Puku päällä metsurihommiin”

”Tuo puvun kinttura on juuri sopiva siihen”, helisevää naurua.