Kissa opettaa minua
elämän tosiasioista tavalla, johon kirjaviisaat eivät pysty.
Hymähdätte varmaan; taas se kempsu puhuu omiaan, mutta lukekaa ja
kokekaa.
Katso itseään
puhdistavaa kissaa. Kohta kohdalta se käy turkkinsa läpi,
kiireettömin , rauhallisin, mutta määrätietoisin liikkein.
Välillä silmät ummessa, täysin keskittyen hommaansa. Aika ja
paikka häviävät. Sama kaava toistuu kaikkia käpäliä
läpikäydessä. Lopuksi käpälän sivun nuolaiseminen, ja sillä
pyyhkäisy korvan takaa, uudelleen ja uudelleen. Jo pelkkä
toimituksen katseleminen luo mieleen kiireettömyyden ja
levollisuuden tunteen. Sielu lepää. Ei ole muuta, kuin tässä ja
nyt.
Kissa makaa mahani päällä
ja kehrää. Silitän sitä, rapsuttelen korvantakaa. Jos se ei olisi
kissa voisin luulla, että tilanne ja hetki on sille paras asia
maailmassa.Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Ilman mitään
syyta se säpsähtää, hyppää lattialle ja käpertyy matolle
nukkumaan.
Joskus hellyydenpuuskassa
nostan itse kissan sänkyyn, kuvitellen sen pitävän silittämisestä
ja antavan minulle myös hellyyttään. Paskat, se loikkaa heti alas
ja häipyy omille teilleen.
On paljonkin asioita,
joita en pysty hyväksymään toiselta ihmiseltä, mutta kissan
kohdalla se vaan kuuluu asiaan. Herääkin kysymys miksi?
Miksi meidän pitäisi
pystyä vangitsemaan toisen rakkaus itseämme varten?
Miksi meidän täytyy
yrittää rajoittaa toisen menemisiä, sensijaan, että olisimme
tyytyväisiä niistä hetkistä, jotka toinen omasta vapaasta
tahdostaan meille antaa?
Miksi suunnittelemme ja
rakennamme tulevaa, luullen onnen tulevan vasta kun kaikki on
valmista?
Miksi emme eläisi juuri
tässä hetkessä, nauttien onnesta, odottamatta sen jatkuvan
ikuisesti?
Onnea voi aina odottaa ja se kolahtaa siinä ja nyt, se vie jalat alta, eikä sille voi mitään. Sen jälkeen sitä ei edes tarvitse etsiä, odottaa, vaan nauttia siitä joka hetki. Kyllä sen jokainen huomaa, jos kohdalle sattuu, mutta ehkä kaikille se ei ole tullakseen, vaan se johtuu muista syistä, jos ei tule kohdalle.
VastaaPoistatotta
VastaaPoistaHyvin.
VastaaPoistaKiitos.
VastaaPoistaKissa on!
VastaaPoistaSe vain on ♥
Hyvä blogi kirjoitus ja pistää miettimään.